Kiviä

 

Kaksi polkupyörää.

Reppu selässä.

Märät tennarit.

Liikenne aivan

väärällä

puolen.

Toivoimme ettemme

eksyisi.

Sateen alla.

Kapeilla teillä.

Sieltä jostain keskeltä tuulta ja Irlannin vihreitä niittyjä löysimme viimein druidien piirtämät kivikehät.

Huokailivat tarujaan meille.

Silloin tiesin hengittäväni.

Silloin hymyilit minulle vielä.

* * *

Runotorstain ja Valokuvatorstain 232. haaste.

Taustamelua ja hissimusiikkia

Hymyilin taannoin leveästi Deen kommentille: "Oh, luojan kiitos kerrankin joku, joka ei kuuntele pianon pimputusta kirjoittaessaan."

En ole aivan varma, onko ihmisen mahdollista kirjoittaa
a) muulloin kuin yöaikaan ja
b) musiikitta.

Kohta b on oikeastaan aika erikoinen, koska en tiedä musiikista juuri mitään. En ole koskaan kokenut itseäni erityisesti musiikkiriippuvaiseksi, oikeastaan päinvastoin. Paitsi silloin kun kirjoitan.

Tiedän ihmisiä, jotka valitsevat musiikin kirjoittamansa tekstin tunnelman mukaan. Ja niitä, jotka laittavat repeatille jonkin sopivan biisin, joka ei jää päähän soimaan. Niin, että loppujen lopuksi se katoaa taustamusiikiksi.

Minä voisin väittää, etten valitse musiikkia tekstin mukaan, mutta musiikki vaikuttaa suorastaan paljon siihen mitä kirjoitan. Sateen lasten idea lähti vyörymään yhdestä juovikkaasta huovasta. (Piste sille, joka tunnistaa kyseisen biisin.) Eilen mainitsemissani 31 000 sanassa on meri ja mukulakiviä, mutta myös jossain taustalla Nahkatakkinen tyttö. (Sen kaikki tunnistavat.)

Mitä sitten kuuntelen kirjoittaessani?
Noh, vaikkapa seuraavia ja etenkin seuraavia:

Panic! at the Disco. Myöhäislöydetty, mutta nykyään suuri suosikki. Varsinkin I Write Sins not Tragedies on aivan loistava.

Amanda Palmer. Kiitos Amandan löytämisestä kuuluu samalle ihmiselle, jota lainasin taannoin sähköiseen julkaisemiseen liittyen. Australia, etenkin Australia, oi tuo kaipuu pois todellisuudesta.

Suomirock. 80- ja 90-lukujen suomirock. Opin alta metrin mittaisena käyttämään vanhempieni lp-levysoitinta Dingon takia.Tässä listassa nyt on kuitenkin niin monta nimeä ja ehkä vielä löytämistäkin odottavaa kappaletta, etten ala erikseen luettelemaan. Uudemman suomirockin kanssa mulla on vähän vaikeuksia. Ehdotukset ovat enemmän kuin tervetulleita.

Ladyhawke - Paris is Burning. Ja lämpimät yöt parvekkeella Välimeren rannalla.

Carola. Carola on suomirockin ohella nuoruuteni suuria rakkauksia.


Entäs te muut? Mikä soi? Vai soiko mikään?

Vaaleanpunainen hymiö

Meri oli lämmin. Niin lämmin, ettei sinne kahlatessaan tarvinnut epäröidä hetkeäkään. Meri oli lämmin ja ranta kivinen. Aaltojen pyöristämiä kiviä, joista irtosi ohutta harmaata pölyä vaatteisiin. Meri oli lämmin, ranta kivinen ja valo meren yllä hehkui puuterinsävyä, jollaista ei nähnyt missään muualla.

Jostain sellaisesta se lähti.

En ajatellut kirjoittavani novellia. En kahta. En etenkään ajatellut, että puolta vuotta myöhemmin laittaisin virtuaaliselle paperille pisteen 31 000 sanan jälkeen. Se ei ole pitkä, mutta olen ihan käsittämättömän ylpeä itsestäni. Se on tarina. Siinä on alku, loppu ja melko monta kappaletta välissä. Juoni, henkilöitä ja dialogia.

Se on tietokoneella ja varmuuskopioituna. Se on tullut välillä uniini ja unohdettu välillä kokonaan.

Se on kevyttä viihdettä, ei missään tapauksessa vakavasti otettavaa taidetta. Luonnehdin sitä leikkisästi sanoilla "silkkaa chick littia", vaikka muutamat perinteisimmistä genren tunnusmerkeistä puuttuvatkin. Ei mediaseksikkäitä työpaikkoja, fanaattista shoppailua tai muodin seuraamista, ei ulkonäköongelmien kanssa painimista.

Siinä on pieniä tapauksia elävästä elämästä (vaaleansininen kokolattiamatto eteisessä, anyone?) ja kaksi päähenkilöä, joista tunnistanee ällöttävän paljon marysueutta. Etenkin siinä on meri ja auringonkiloa katedraalin seinillä.

Kaikesta pienuudestaan, keveydestään ja keskeneräisyydestään huolimatta se on kuitenkin kokonainen tarina ja sen takia hymyilin typerästi tietokoneelleni koko eilisillan. En minä ole koskaan kirjoittanut mitään satunnaista novellia pidempää, en edes haaveillut moisesta.
Kirjoitinko minä kaiken tuon ihan itse?

Poliisi

 

Aina löytyy joku.

Rikoksesta epäilty.

Vähintäänkin outo.

Ei ymmärrä omaa

parastaan.

Alkoholia juo.

Eikä osaa olla

ihmisiksi.

Humalassa.

Syö leipää ja

— voi sentään —

rasvaisia perunoita.

Turhia hiilihydraatteja.

Kai se nyt turvottaa.

Minua ainakin.

Kuinka monta kumppania

viime vuonna.

Minä laskin.

Vähintään viisi.

Yksi niistä nainen.

Eikä edes häpeä.

Pitäisi jonkun laittaa tuollainen

herran kuriin

ja nuhteeseen.

Opastaa takaisin kaidalle tielle.

* * *

Runotorstain 231. haaste.

[Kuva: Diego Diaz, CC BY-NC-ND 2.0]

Sähköisestä julkaisemisesta

Kuten moni muukin, olen ihan uteliaisuudella lueskellut uutisia Amanda Hockingista, joka rikastui sähköisellä julkaisemisella. Varsinainen amerikkalainen unelma.

Minullahan ei ole pöytälaatikossa (vielä) mitään lähellekään julkaisukelpoista, mutta olen silti toisinaan leikitellyt ajatuksella sähköisestä julkaisemisesta. Tavoitteenani kun ei ole tulla vakavasti otetuksi kirjailijaksi, mutta olisi hauskaa, jos joku joskus raapustelujani lukisi. Ehkä minä jonain kauniina päivänä tarjoan tuota lähimpänä valmistumista olevaa tekelettä ihan oikeille kustantajille ja jos mitään ei irtoa, laitan nettiin e-kirjana.

Pidän muutenkin kulttuurin vapaammasta jakamisesta ja käytän esim. tässä blogissa käytännössä poikkeuksetta Creative Commons -lisensioitua materiaalia. Enkä ole ihan täysin piratismiakaan vastaan, mutta se ei kuulu sinänsä aiheena tähän blogiin, vaikka hassuja menestystarinoita onkin olemassa.
Linjani on siis lähinnä: jos tekeleeni on loistava, hieno, mahtava, rikastun sen avulla joka tapauksessa. Jos se taas ei sitä ole (mikä siis lienee totuus), en kuitenkaan rikastuisi, joten sama laittaa se tarjolle, jos ei ilmaiseksi, niin ainakin varsin edullisesti.

Ihan konkreettisia kokemuksia sähköisestä julkaisemisesta on ystävälläni, joka antoi minulle luvan lainata toisaalle kirjoitettuja ajatuksiaan aiheesta:

Sähköinen julkaisu eli tekstien jakelu e-kirjoina kiinnostaa varmasti monia omakustantajia ja harrastajakirjoittajia. Mutta kunnollisia, helppoja ja helposti kirjoittajille avautuvia jakelukanavia ei Suomessa juurikaan tunneta. Tuskin niitä lukijatkaan sen enempää vielä tietävät.

Mutta maailmallahan näitä joitain jo on. Vastaan tuli Smashwords-niminen palvelu, joka on nimenomaan omakustantajille ja harrastajille tarkoitettu. Kuka tahansa saa julkaista siellä oman tekstinsä e-kirjana, sille saa määrittää haluamansa hinnan (saa jakaa myös ilmaiseksi), ja palvelu hoitaa myös jakelun edelleen suurille kaupallisille toimijoille (Amazon, Apple ym.). Kaikki tämä ilman alkumaksuja, jokaisesta myydystä kirjasta toki otetaan myyntiprovisio. Tarjonta on tietenkin suurimmaksi osaksi englanninkielistä, suomenkielisiä kirjoja ei ole tarjolla kuin kourallinen.

Kokeilin palvelua, julkaisin Aulis Hårdin nimellä kokoelman Posliinimestari-tarinoita (jatkossa julkaisen lisää) nimellisellä 0,99 dollarin hinnalla. Julkaisua voi tarkastella tästä, sivulta saa mm. esikatseltavaksi julkaisijan määrittelemän pätkän kirjan alusta. Itse julkaisuprosessi tapahtuu seuraavasti: 1. Luodaan tunnus. 2. Muotoillaan kirja Smashwordsin ohjeiden mukaiseksi Word-tiedostoksi. 3. Lähetetään Word-tiedosto ja kirjan kansikuva Smashwordsiin, jonka automaatio muuttaa .doc-tiedoston useaksi erilaiseksi e-kirjamuodoksi. 4. Keskitytään markkinointiin.

Julkaiseminen sujui varsin helposti, muotoiluohjeet ovat seikkaperäiset. Palvelusta saa halutessaan kirjalle myös ISBN-tunnuksen, tai sellaisen voi hankkia itse ja ilmoittaa palveluun. Minulta ensikertalaisena kului kaksi ja puoli tuntia saada ohjeet luettua ja kirja julkaistua.

Ensivaikutelma on todella myönteinen. Vielä kun kirjalle löytyisi lukijoita... Mutta jos joku kirjoittaa englanniksi, tuo on varmasti vielä toimivampi julkaisukanava.

* * *

[Spokeskitteh: Eirik Newth, CC BY-NC 2.0]

Tavoitelista 2012

Taannoin Shimo julkaisi blogissaan kirjallisen tavoitelistansa vuodelle 2012. Mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen lista, minun tavoitteeni eivät ole ihan samalla tasolla.

Ylipäätään lista on melko yksinkertainen:

• Kirjoita, säännöllisesti. Kirjoita, vaikka se olisi kuinka huonoa, kunhan kirjoitat.
• Kirjoita loppuun se tekstinrämpäle, jossa tällä hetkellä on noin 25 000 sanaa. Kirjoita se loppuun, vaikka se tuntuisi kuinka kammottavalta.
• Edellisiin viitaten, mitäs jos vain heittäisit itsekritiikin romukoppaan, niin saisit jotain aikaiseksi.
• Lue. Ihan mitä vain kaunokirjallista, kunhan luet. Nyt on sitä paitsi luettavaakin joulun jäljiltä.
• Selviä kunnialla ja hengissä opinnoista. Nuku aina välillä. Tämä on se olennaisin kohta, joka vaikuttaa edellisiinkin, vaikkei sinänsä olekaan kirjallinen tavoite.

Mitä muilla lienee kirjallisina tavoitteina?