27. marraskuuta 2011

Marraskuinen kirjameemi

Tekstistä kirjoihin. Bongasin jostain kirjameemin, jonka ajattelin täytellä ihan vain paetakseni runoilua ja kirjoittamista joka nyt on vähän takkuista ja hidasta.

1 – Kirja, jota luet tällä hetkellä
Ludmila Oulitskaïa - La maison de Lialia et autres nouvelles.
Tai oikeastaan sain novellikokoelman juuri loppuun. En ole ihan varma kirjailijattaren nimen suomalaisesta translitteroinnista, mutta kirja tarttui kaupasta mukaan heti, kun takakannessa luki jotakin tyyliin "Tsehovin manttelinperijä". Hieman hankalampi seurata kuin Tsehov, mielestäni, mutta oivallinen pikkukokoelma silti.

2 - Seuraava kirja, jonka haluat lukea
Yksi kokoelma H.P. Lovecraftin novelleja pitäisi päättää, ja sitten vuorossa on Vincent Wackenheim - Petit éloge de la première fois

3 – Lempikirjasi
Hirvittävän vaikea kysymys. Mutta F.H. Burnettin Pikku prinsessan olen lukenut parikymmentä kertaa. Osaan käytännössä ulkoa.

4 – Vihatuin kirjasi
En minä vihaa kirjoja. Jos ei iske, niin en lue.

5 – Kirja, jonka voisit lukea uudelleen ja uudelleen
Edellä mainitsinkin jo Pikku prinsessan. Myös joihinkin muihin lapsuus- ja nuoruusajan lemppareihin on tullut tartuttua useampia kertoja. Vaikkapa Anni Swanin parhaisiin tai Uolevi Nojosen 70-luvun nuortenkirjoihin.

6 – Kirja, jonka olet pystynyt lukemaan vain kerran (halusitpa tai et)
Suurin osa kirjoista, itseasiassa.

7 – Kirja, joka muistuttaa sinua jostakin henkilöstä
Hassua, en nyt saa moista mieleeni... kyllä se joskus tulee.

8 – Kirja, joka muistuttaa sinua paikasta
Kira Poutanen - Rakkautta au lait. En ole vielä saanut käsiini, mutta sattuneesta syystä lukaisen välipalana kunhan tilaisuus tulee. Toisaalta myös Peter Mayle kelpaa vanhojen muisteluun.

9 – Ensimmäinen lukemasi kirja
En vissiin silloin kolmen-neljän vanhana vielä lukenut itse, mutta muistan rakkaudella minulle luetun Fedja-setä, kissa ja koira -opuksen.

10 – Lempikirjailijasi kirja
Ken Follett - Taivaan pilarit. Tähän onkin siis muuten pakko laittaa väliin kevennykseksi Fingerporia:


11 – Kirja, jota rakastit ensimmäisellä lukukerralla, mutta jota et voi sietää nyt
Ei sellaista olekaan. Ei mun maku niin paljoa ole sentään muuttnut.

12 – Kirja, jota joku ystäväsi on suositellut
Lasketaanko nettisuositukset? Noh, vaikkapa Haruki Murakami - A Wild Sheep Chase.

13 – Kirja, joka saa sinut nauramaan
Ekana tuli mieleen Eric Ollivierin upea L'arrière saison, jonka ihan vahingossa ostin aikoinaan divarista. Kirja ei juurikaan naurata ääneen, mutta sitä lukiessa hymyilyttää koko ajan. Oikea hyvän mielen opus.

14 – Kirja lapsuudestasi
Anni Swanin parhaat, Mauri Kunnaksen kirjat, Tiina-kirjat, Viisikot, Neiti Etsivät, Vihervaaran Anna... ylipäätään luin paljon vanhaa tyttökirjallisuutta.

15 – Neljäs kirja vasemmalta kirjahyllyssäsi
16 – Yhdeksäs kirja oikealta kirjahyllyssäsi
17 – Sulje silmäsi ja valitse summassa kirja kirjahyllystäsi
Noh, jos ylärivissä mennään, niin:  
Guide du routard - Tourisme durable,
Atlas historique ja
Lauren Liebenberg - The Voluptuous Delights of Peanut Butter and Jam. Tämäkin on muuten kesken! Ihan olen unhoittanut.

18 – Omistamasi kirja, jossa on kaunein kansi
Tämä on ehdottomasti keittokirja. Tessa Kiros - Falling Cloudberries.
Siellä on sekaisin niin afrikkalaisia, kreikkalaisia kuin suomalaisiakin reseptejä.


19 – Kirja, jonka olet aina halunnut lukea
Jos mulla on jotain "aina haluttuja", niin on ne nyt luettu jo. Seuraavan Suomen-reissun listalla on kuitenkin kaikenlaista suomalaista.

20 – Parhain kirja kaikista pakollisista kirjalukemisista koulussasi
Hui, en muista. Meillä oli aika paljon kirjoja, jotka saatiin ihan vapaasti valita itse, että ei jäänyt semmoista pakon tunnetta.

21 – Huonoin kirja kaikista pakollisista kirjalukemisista koulussasi
Sori mä, mutta yliopistoaikoina Albert Camus'n Sivullinen jätti traumoja.

22 – Omistamasi kirja, jossa on eniten sivuja
Jos sanakirjoja ei lasketa, niin nopealla kirjahyllyvilkaisulla sanoisin, että Ken Follett - World Without End.

23 – Omistamasi kirja, jossa on vähiten sivuja
Kaikki nämä kahden euron novellikokelmat.

24 – Kirja, jota kukaan ei voi kuvitella sinun lukeneen
Raamattu?

25 – Kirja, jonka päähenkilö on kuvastaa sinua
Kuvastamisesta en tiedä, mutta samaistun milloin mihinkin. Tältä kohtaa tämän pitäisi olla TV-sarjameemi, sanoisin nimittäin, että Frendien Monica.

26 – Kirja, jonka olet lukenut lapsellesi
Lapsia ei ole, mutta kunhan on niin ne haudataan iltasatukirjallisuuteen kahdella kielellä.

27 – Kirja, jonka päähenkilö on ihanteesi
Ihanne. Ihanne? Noh, kuka tahansa joka ei ole idiootti. En kestä tarkoituksellisesti typeriä ja aikaansaamattomia hahmoja.

28 – Ihanaa kun tekivät elokuvan tästä kirjasta!
Yleensä leffatoteutukset lähinnä pelottavat, mutta täytyy myöntää, että esim. Sormusten Herran kohdalla onnistuivat melko hyvin. Vaikkakin se Helmin syvänteen taistelu...

29 – Miksi niiden piti tehdä elokuva tästä kirjasta? 
Aiemmin mainitsin Pikku prinsessan. Olen nähnyt kaksi versiota, ja vaikka uudempi olikin vähän parempi, niin molempiin oli tehty ällöloppu. Ei näin.



25. marraskuuta 2011

Hajanaisia ajatuksia eristystaidon puutteesta


Kuusi nollayksi.

Jäinen nenänpää peiton alta pilkottaen
mietit uhmaisitko jumalia.

Mietit

mihin mahdoit unohtaa
villasukkasi.

Mietit

lieneekö ainoa huonekasvisi
– se kissalta säästynyt –
paleltunut hengiltä.

Mietit

lasivillaa
takkatulta
untuvatakkeja
hehkuviiniä.

Talvi.

* * *


Runotorstain haasteena talven merkit.

20. marraskuuta 2011

Sunnuntaitraditio


Sunnuntai sunnuntain jälkeen
hedelmien kirjavat
rivit

Kaukaa tuotujen
mausteiden aromit sekoittuvat
leipomon ovesta vaivihkaa 
hiipivään
tuoksuun

joka tarttuu sinua
nilkasta

kiskoo lähemmäs

vähät välittää
ikuisesta
laihdutuskuuristasi

Et ymmärrä sanaakaan
viikunoita ääneen arvioivien
naisten puheesta


* * * 

Runotorstain tämänviikkoisena haasteena "ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella".


16. marraskuuta 2011

Totutusti totuudenvastainen torstai



Toinen todellisuus
tomua toimivampi

Tornipöllö todistettavasti
toistaiseksi torkuksissa

Toivolla tohvelit
toscanalaiselta torilta

- - -

Olen lukenut uteliaisuudella Esikoiskirjailijan vuosi -blogin pohdintoja ja keskustelua fantasiasta.

Uteliaisuudella siksi, että itse lukeudun ihmisiin, jotka eivät juuri fantasiaa lue, eivätkä siksi oikein osaa sellaista kirjoittaakaan. Hyllystäni löytyy tietenkin Taru sormusten herrasta ja pari osaa Harry Pottereita, mutta siihen se jääkin. Ylipäätään ilmaus spekulatiivinen fiktio oli minulle vielä puoli vuotta sitten täysin tuntematon. Oppia ikä kaikki.

Eipä siinä, reaalimaailman yksityiskohtien kanssa näprääminen on minusta hirvittävän kiinnostavaa, ja siinä missä joku muu hioo pois fanstasiamaailmasta sisäsiä ristiriitoja, minä saatan käyttää käsittämättömän pitkiä aikoja Google Mapsin ja satelliittikuvien seurassa miettien, että "olisikohan uskottavaa jos tuohon sijoittaisi leirintäalueen?" tai "pystyyköhän tuon välin oikeasti ajamaan yhden päivän aikana?"

Romantiikanraapustelijaa melkein ahdisti, kun joku huomautti, ettei nahkatakeissa yleensä ole vetoketjuja.

En ole koskaan kokenut, että reaalimaailmasta kirjoittaminen rajoittaisi mielikuvitustani. Se ehkä vain elää eri tavalla. Ymmärrän, että joidenkin tarinoiden kertominen vaatii irtautumista oikean elämän ja realismin puitteista, mutta onneksi maailmassa riittää tarinoita kerrottavaksi myös meille, jotka elämme jalat maassa (ja pää vaaleanpunaisissa pilvissä).


[Kuva: Missteee, CC by-nc-sa 2.0
[Runotorstain 224. haaste : torstai]

14. marraskuuta 2011

Nuku hiljaa pikkuinen

Tämä on erääseen novellipiiriin kirjoitettu pätkä, tehtävänantona ja otsikkona "Nuku hiljaa pikkuinen". Hyvin erityyppistä kuin mitä minun pöytälaatikoistani yleensä löytyy.



Hän painautui lähemmäs viilennyttä tulisijaa. Liekit olivat kalvenneet minuutti minuutilta, muuttuneet hehkuviksi hiiliksi ja nyt hän saattoi lähinnä kuvitella hiilten lämmön, kuin vanhassa laulussa. Mustan kissan kirkkahat silmät kulkurin lämmikkeenä.

Hän nousi hitaasti ylös, ojennellen puutuneita jäseniään, ja sulki takan pellin. Se kirskahti kuin vanha metalli ainakin.

Lattialankuista narisivat nekin, joiden hän ei muistanut ennen narahdelleen. Lapsena hän oli tiennyt tasan tarkkaan, mistä kulkea ja mitä portaita välttää, jotta pääsisi alakertaan herättämättä vanhempia.

Huoneesta huoneeseen kiertäessään hän pyyhkäisi tomua sormellaan sieltä täältä. Tomu oli paksua ja viileää, kuin riite ulkona puiden oksilla. Yksi kerrallaan hän sulki ovet perässään, valiten vyötäisillään roikkuvasta nipusta kuhunkin oveen sopivan kuparinvärisen avaimen. Kun yläkerran kaikki ovet olivat lukitut, laskeutui hän portaita alas tukeutuen kaiteeseen, jonka vaaleansininen maali oli näkyvissä enää paikoitellen. Jonain parempana päivänään äiti oli kertonut maalanneensa kaiteen ollessaan vielä teini-ikäinen neitokainen. Laventelinsininen se oli ollut, kaide.

Salongin pöydällä lepäsi pieni valkoinen pitsiliina, joka lähes taianomaisesti oli säästynyt pahimmalta pölyltä ja kosteuden tuomilta hyönteisiltä. Hän nosti sen käteensä, pudisti hiukan ja taittoi huolellisesti kolmioksi. Jotain hänkin saisi viedä mukaansa. Liina oli niin ilmankevyt, että taitettuna hän sai miltei sen piilotettua kämmentensä väliin. Hän sulloi sen taskunsa pohjalle ja käveli takapuutarhaan johtavan oven luokse.

Hän lukitsi myös tuon oven ja sulki sen jälkeen ikkunaluukut, yksi kerrallaan. Ensin vasen puolisko, sitten oikea ja lopulta hän painoi hakasen pakoilleen. Hämärä sai kiinni hänen nilkoistaan, sitten hänen polvistaan, yltääkseen leuan korkeudelle. Hän seisoi hiljaa, silmät kiinni keskellä salonkia. Ikkunaluukkujen ja ovien lukitseminen ei auttaisi mitään, mutta se sai hänen olonsa aavistuksen verran kevyemmäksi. Vielä muutaman minuutin ajan hän voisi kuvitella hallitsevansa tilanteen.

Kirpeä ulkoilma iski vasten kasvoja kuin sadat pienet veitset. Se täytti keuhkot ja kirveli ennen kuin hän tottui kylmään ja metsän sammaleiseen tuoksuun. Avaimista viimeinen, se suurin, sopi ulko-oveen.

Hän nosti hupun päähänsä ja lähti hitain askelin etenemään pihapolkua pitkin. Vihreä pimeys tuntui hetki hetkeltä painostavammalta, mutta hän tiesi, että se ei vyöryisi hänen ylleen. Viime hetkellä oksat väistäisivät askelten edestä ja vain hipoisivat hänen hartioitaan.

Talo oli hänen ainoa oikea kotinsa, se oli kuulunut suvulle jo vuosisatojen ajan. Sen seinät kätkivät sisäänsä lukemattomia salaisuuksia, syntymiä ja kuolemia. Jos talolla saattoi sanoa olevan sielun, tällä talolla oli. Hänen vanhempansa olivat rakastaneet sitä, sen narisevia lattioita ja sen talvipuutarhaa ehdoitta. Hän oli perinyt rakkauden... ja lopulta talon.

Hän muisti, kuinka metsä oli vuosi vuodelta tullut lähemmäs. Hänen vanhempansa olivat neuvotelleet ja taistelleet sitä vastaan. Eräänä päivänä sopu oli tehty, mutta vain määräajaksi. Se määräaika loppuisi tänään. Auringon ennättäessä korkeimmilleen.

Kääntyessään katsomaan tulosuuntaansa hän näki, kuinka puiden ruskeanvihreä massa hitaasti eteni taloa kohden, ympäröiden sen lopulta kuin suuren suuri groteski pensasaita. Painaen kätensä korvilleen hän toivoi, ettei olisi pakotettu näkemään tuhoa, muttei kuitenkaan saattanut liikahtaakaan.

”Nuku hiljaa, pikkuinen”, hän kuiskasi.
Aivan pian kaikki, mitä olisi talosta olisi jäljellä, mahtuisi hänen taskuihinsa.
Metsä oli ottanut vaatimansa.


- - -


[Kuva: Dakotilla, CC by-nc-nd 2.0]

4. marraskuuta 2011

Kotona


Unissani palatessani takaisin
löydän itseni aina
saman vaahteran juurelta
samasta keittiöstä.

Joskus kutsuin sitä kodiksi.

Vuosikaudet olen elänyt
matkalaukusta
pakettiautosta
kiskonut itseni irti
juuri alkaessani
tottua.

Joskus haaveilen paikasta jota voisin kutsua kodiksi.

 * * *

Runotorstain 223. haaste: koti.