27. joulukuuta 2011

Jänis

Tämäkin on raapale.
"Raapaleet ovat science fiction- tai fantasianovelleja, joissa on täsmälleen sata sanaa. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan 15 sanaa otsikkoon ja mahdollisiin väliotsikkoihin. Tästä huolimatta tekstin tulee täyttää kaikki ne vaatimukset, jotka ovat ominaisia hyvälle scifi- tai fantasianovellille."




Päivänä eräänä törmäsin junassa jänikseen. Se istui surkean näköisenä käytävällä matkalaukkunsa päällä ja suki karvaisia korviaan.

Pysähdyin kuuntelemaan myötätuntoisena jäniksen tarinaa siitä, kuinka lipunmyyjätär ei ollut suostunut myymään lippua lemmikkieläimelle ilman seuralaista. Jänis oli siis pakotettu matkustamaan jäniksenä. Lopulta eläin painoi päänsä olkapäätäni vasten ja itki vuolaasti.

Konduktöörin ilmaantuessa paikalle etsin kuumeisesti lippuani, löytämättä sitä mistään. Hampaitani kiristellen ja huolimattomuuttani kiroten maksoin sakkomaksun ja uuden lipun. Lopulta konduktööri kääntyi jäniksen puoleen ja yllätyksekseni eläin tyynesti ojensi hänelle matkalipun. Olisin voinut vannoa, että omani oli ollut juuri noin taitettuna kolmeen osaan.

Määränpäähäni saavuttuani kävelin suoraan kirjakauppaan ja ostin Herkullisimmat lihapadat -reseptikokoelman.


* * *
[kuva: Nataliej, CC BY-NC 2.0]

23. joulukuuta 2011

Huomenna



Joulunpyhien täydeksi ahtamassa taajamajunassa
elämän koko kirjo.
Rapisee kilpaa lahjapapereiden ja kauppaketjujen
muovikassien kanssa.

Fuksianpunainen huopabaskeri.
Järkevät nauhakengät.
Sukkapuikkojen kilke.
Viiliä suoraan purkista.

Tytöllä paksut sangat silmälaseissa ja venytetyt korvanlehdet
— kuin nykynuorisolla —
ja vyöstä roikkuvaan ketjuun kiinnitettynä pullonavaaja.
Kuten minulla 15 vuotta sitten.

Hetken ykköshitit puhelimien soittoääninä.
Vaunun vanhimman ääni värisee hiukan hänen vertaillessaan
lemmikkejä
ja ihmisiä.

Det här är regionaltåget till...

Kuulutuksen jälkeen punakynsinen nainen kysyy
kovaan ääneen,
kolmatta kertaa,
meneekö tämä juna Joensuuhun.

Saa, kolmatta kertaa, saman vastauksen.

Onnekseen ei kysynyt minulta.

Olisin saattanut sanoa, että
"huomenna, jos Jumala suo..."


* * *

[kuva: Sigfrid Lundberg, CC BY-SA 2.0]

12. joulukuuta 2011

QQOQCCP

Kuva ei liity yhtään mihinkään, kunhan löytyi arkistoista.


Minullakin on satunnaisesti elämä. Tai siksi ainakin kutsuvat sitä aikaa, joka vietetään hyödyllisemmin kuin kirjoittaen silkkaa fiktiota. Tietysti hyödyllisyyden määritteestä voitaisiin keskustella pitkiä aikoja.

Duunin puolelta on tullut tutuksi ongelmanlöytämismetodi (hyvää suomea), josta paikalliset käyttävät helposti lausuttavaa lyhennettä QQOQCCP [ky-ky-o-ky-se-se-pe]. (Tai englanniksi Five Ws.) Tuota muuten oppii käyttämään naurettavan helposti.

Kaiken pohjustuksen tarkoitus oli sanoa, että kun ei ole mitään sanottavaa, omasta navasta puhuminen on oivallista ajanvietettä. Aloitetaan siis ensimmäisellä Q:lla.


QUI ? (kuka?)

Calendula tai Kehäkukka, molemmat kelpaavat, molempia käytän. Oikea nimi jääköön vielä virtuaalipiiloon.


QUOI ? (mitä?)

Kirjoitan. Romantillisia novelleja, runotorstailua välipaloina, vähän vakavampaakin pikkufiktiota. Mielikuvitusmaailman ulkopuolella elän pitkiä päiviä ja kuusipäiväisiä viikkoja uusio-opiskelijana.


OÙ ? (missä?)

Keskellä Eurooppaa, lähellä rajaa. Vähääkään kieliä osaavalle asuinmaani ei ole jäänyt salaisuudeksi. Tarkemmin ottaen vilkkaan bulevardin varrella, toisessa kerroksessa, olohuoneen nurkassa olevan työpöydän edessä tai sängyssä läppäri polvilla.


QUAND ? (milloin?)

Kuten vaikkapa tästä, tästä tai tästä käy ilmi, lähinnä myöhään illalla tai jopa öisin. Päivärytmini olisi lepakolle sopiva, jos sellainen olisi mahdollista sovittaa yhteiskunnalisesti hyväksyttyyn elämään.


COMMENT ? (kuinka?)

Sinisellä läppärillä, joka on rakas, mutta turhan iso raahattavaksi mukana. Suunnitelmissa on siis kepeämmän hankkiminen rinnalle, kunhan alennusmyynnit alkavat. Yksinkertaisella tekstinkäsittelyohjelmalla, joka ei tee juuri mitään muuta kuin käsittelee tekstiä.

Mukavassa asennossa, seurana teekupillinen ja kuulokkeissa rockia. Mikään muu musiikki ei kelpaa kirjoittamiseen.


COMBIEN ? (kuinka paljon?)

Niin paljon kuin ehdin ja jaksan. Joskus vain runotorstaiosallistuminen viikossa, joskus parituhatta sanaa illassa. Kirjoitan yleensä kuitenkin tiivistä, novelli tuntuu omimmalta tekstimuodolta.


POURQUOI ? (miksi?)

Omaksi huvikseni ja vähän muidenkin iloksi. Ei minua ollenkaan haittaa, jos joku näitä tekstejä lukee, päinvastoin. Se ei kuitenkaan ole mitenkään oleellisin kirjoitusmotivaatio. Pysyypähän suomen kieli paremmassa kuosissa ja aivot vetreinä.

Jos taas kysytään, että miksi vaaleanpunaista höttöä, niin vastaan, että "vaaleanpunainen höttö on kivaa". Pidän keveistä tarinoista ja onnellisista lopuista, vastapainona oikealle elämälle. Onpahan joku asia, jota en ota niin vakavasti.



8. joulukuuta 2011

Uniseuraa


Tämä runotorstai menee taas vähän lastenlorulinjalle. Eipä siinä, kummallisia pitää ihmisen kirjoittaman.

Kaskas oksalla soitteli
ja lehmä kuun yli loikki.
Kuu minua hiljaa katseli
tumman taivahan poikki.

Sammakko prinssinä olosta
haaveili illan myötä.
Neitosta jostain kolosta
se etsii puolen yötä.

Täällä öisin ei nuku kukaan
vaan päivällä peiton alle
saan kuun ja kumppanit mukaan
uniseuraksi vaeltajalle

* * *

Ja kyllä, ajatus kuun yli loikkivasta lehmästä on lainattu. Suorastaan plagioitu.


[Kuva: Janwillemsen, CC by-nc-sa 2.0]

5. joulukuuta 2011

Valoa ja varjopuolia

[D Sharon Pruitt, CC BY 2.0]


Olen tässä taistelemassa kasaan Tekstiä. (Paino sanalla 'taistelemassa').
Isolla T:llä sen takia, että siitä on tarkoitus tulla jotain muuta kuin 6000 sanan novelli. Tulevaisuus sitten näyttää tuleeko siitä mitään. 

Joka tapauksessa, olen siis sattuneesta syystä miettinyt paljon sitä, minkä ikäisille Tekstiä pitäisi kirjoittaa. Saanko kirjoittaa seksistä jos ajattelen kirjoittavani nuorelle? Kiinnostaako teksti ketään aikuista jos se pysyy nykymuodossaan? (Kiinnostaako se ylipäätään ketään? Mutta se nyt on sitten asia erikseen.)

Olen siis hyvinkin uteliaisuudella seurannut keskustelua mm. Kirjailijan häiriöklinikan ja nyttemmin Grafomanian kommenttibokseissa. Kaikkihan lähti liikkeelle yhdestä palkinnosta, Finlandia Juniorista. 

Varatkaa mullekin yksi kappale Valoa, valoa, valoa! Haluan ehdottomasti tietää onko se kaiken kohun arvoinen.


 T. Calendula, joka sai käsiinsä noin 13-vuotiaana Markiisi de Saden seikkailuja. Miltei normaali ihminen tuli minustakin, mutta sitä en sentään kenellekään niin nuorelle suosittelisi... en edes kovin herkkävatsaisille aikuisille.  


Muoks: Lisäänpä vielä linkkilistaan myös Lastenkirjahyllyn panoksen aiheeseen.

1. joulukuuta 2011

Ensimmäinen luukku


Harras odotuksesi palkitaan
kynttilöin
höyryävin teekupein
pitkin keskusteluin

Pitkät illat jatkuvat
pimeinä päivinä
auringon leikkiessä
kuurupiiloa kanssasi

Muttet edes huomaa
valon puutetta

Kirkkaus on muualla

Ensi jouluna
kaukana pohjoisessa

* * *


Runotorstain viikon haasteena Mirkka Rekolan teksti. Enkä nyt ihan vähää inspiroitunut myöskään joulukuusta ja sitä myöten Semmareiden Ensi jouluksi Jerusalemiin -biisistä. Ehkä kaunein koskaan tehty joululaulu.