Joulunpyhien täydeksi ahtamassa taajamajunassa
elämän koko kirjo.
Rapisee kilpaa lahjapapereiden ja kauppaketjujen
muovikassien kanssa.
Fuksianpunainen huopabaskeri.
Järkevät nauhakengät.
Sukkapuikkojen kilke.
Viiliä suoraan purkista.
Tytöllä paksut sangat silmälaseissa ja venytetyt korvanlehdet
— kuin nykynuorisolla —
ja vyöstä roikkuvaan ketjuun kiinnitettynä pullonavaaja.
Kuten minulla 15 vuotta sitten.
Hetken ykköshitit puhelimien soittoääninä.
Vaunun vanhimman ääni värisee hiukan hänen vertaillessaan
lemmikkejä
ja ihmisiä.
Det här är regionaltåget till...
Kuulutuksen jälkeen punakynsinen nainen kysyy
kovaan ääneen,
kolmatta kertaa,
meneekö tämä juna Joensuuhun.
Saa, kolmatta kertaa, saman vastauksen.
Onnekseen ei kysynyt minulta.
Olisin saattanut sanoa, että
"huomenna, jos Jumala suo..."
* * *
[kuva: Sigfrid Lundberg, CC BY-SA 2.0]
4 kommenttia:
Junissa on omanlaista. Ei koskaan samanlaista.
Hyvin kuvattua ja tiivistettyä tunnelmaa.
Toisenlaisuus on junailun perusta.
Junan tunnelma tuli loistavasti esiin runossasi
Lähetä kommentti