28. tammikuuta 2012

Kiviä

 
Kaksi polkupyörää.
Reppu selässä.
Märät tennarit.

Liikenne aivan
väärällä
puolen.

Toivoimme ettemme
eksyisi.

Sateen alla.

Kapeilla teillä.

Sieltä jostain keskeltä tuulta ja Irlannin vihreitä niittyjä löysimme viimein druidien piirtämät kivikehät.

Huokailivat tarujaan meille.

Silloin tiesin hengittäväni.
Silloin hymyilit minulle vielä.

* * *

5 kommenttia:

Deme kirjoitti...

Tehokas loppu. Viimeinen sana muuttaa runon iloisen sävyn kokonaan toiseksi.

B. N. kirjoitti...

Mielenkiintoista kirjoittaa runo kuvan innoittamana... harvoin luen runoja, tästä tykkäsin.

Calendula kirjoitti...

Deme,
jotain sellaista tavoittelinkin. Olen yleensä onnellisten loppujen ihminen, mutta annettakoon tälle runolle anteeksi.

B.J.,
Tämmöinen varsin merkityksetön runoilu on kivaa välipurtavaa, sanoja peräkkäin oli asiaa tai ei.

Maria kirjoitti...

Kaunis blogi ja aivan kihelmöivän kiinnostavia runoja, jotka jättävät ajatuksille tilaa ja rivien väleihin mietinnän sijaa :) Kiva löytää muitakin kirjoittajia blogimaailmasta :) Mukavaa ystävänpäivää!

Calendula kirjoitti...

Samaa sinne ja kiitos kommentista, Maria!