Kaksi polkupyörää.
Reppu selässä.
Märät tennarit.
Liikenne aivan
väärällä
puolen.
Toivoimme ettemme
eksyisi.
Sateen alla.
Kapeilla teillä.
Sieltä jostain keskeltä tuulta ja Irlannin vihreitä niittyjä löysimme viimein druidien piirtämät kivikehät.
Huokailivat tarujaan meille.
Silloin tiesin hengittäväni.
5 kommenttia:
Tehokas loppu. Viimeinen sana muuttaa runon iloisen sävyn kokonaan toiseksi.
Mielenkiintoista kirjoittaa runo kuvan innoittamana... harvoin luen runoja, tästä tykkäsin.
Deme,
jotain sellaista tavoittelinkin. Olen yleensä onnellisten loppujen ihminen, mutta annettakoon tälle runolle anteeksi.
B.J.,
Tämmöinen varsin merkityksetön runoilu on kivaa välipurtavaa, sanoja peräkkäin oli asiaa tai ei.
Kaunis blogi ja aivan kihelmöivän kiinnostavia runoja, jotka jättävät ajatuksille tilaa ja rivien väleihin mietinnän sijaa :) Kiva löytää muitakin kirjoittajia blogimaailmasta :) Mukavaa ystävänpäivää!
Samaa sinne ja kiitos kommentista, Maria!
Lähetä kommentti