Leon keittäessä kahvia ja yrittäessä herätä uuteen päivään Linnea tyhjensi matkakassinsa sisältöä sängylle.
”Mitä ihmettä sä oikein puuhaat?”
”Etsin toisia bikinejäni, jossain täällä ne on. Tämmöinen järjestyksen ihminen kuin mä on vain laittanu ne jonnekin tosi hyvään talteen. Ha! Löysin. Mulla on aikomus olla tänään äärimmäisen tehokas ja tuottava: makaan rannalla, kunnes palan tai kyllästyn täysin. Sitä paitsi meillä on myös kylmälaukku ja olutta.”
Leo totesi, ettei Linnean idea ollut ollenkaan huono. Eipä heillä ollut parempaakaan tekemistä, ja tuskin he aivan heti Välimeren rannoille palaisivat. Sitä paitsi hän voisi ilokseen katsella uimapukuista Noraa koko päivän, sen takia jo otti riskin nahkansa käristämisestä. Tai ainakin melkein: ”Kai sulla on aurinkorasvaakin jossain siellä laukkusi uumenissa?”
Hän sai levittää rasvaa ensin sisarensa ja sitten Noran selkään. Vaalea iho oli lämmennyt aamupäivän auringossa, ja tyttö oli pukeutunut pienen pieniin punaisiin bikineihin. Nora keräsi hädin tuskin piiloteltuja silmäyksiä ohikulkevilta ja tuntui ottavan sen stoalaisen tyynesti, miltei itsestäänselvyytenä. Leo ei tuntenut itseään aivan niin tyyneksi, mutta minkäpä hän muiden katseille saattoi. Eikä hän olisi malttanut millään jättää Noraa yksikseen rannalle Linnean houkutellessa häntä mukanaan mereen. Nora sai hänet nauramaan, puhumaan itsestään, ja hänen vastahakoisuutensa muita aktiviteetteja kohtaan ansaitsi Linnealta päivän myötä useammankin kuin yhden pitkän katseen.
Lopulta tämä kiersi pahimman suolaveden pois niskassaan roikkuvasta vaaleasta palmikosta ja istui aivan heidän viereensä, selin, nakkelemaan kiviä mereen. Plops, plops.
Nora kaivoi kylmälaukusta toisenkin oluen ja innostui sen rohkaisemana utelemaan: ”Mä tiedän jo, että Leo opiskelee informaatio-jotakin, mutta mitä sä opiskelet, Linnea?”
Plops. ”Mä en ole vielä päättänyt haluanko olla isona merenneito vai Medusa”, Linnea vastasi kääntymättä. ”Biologiaa mä opiskelen, vesibiologiksi. Kalat on kivoja, ja mä olen ihan onnellinen niin mikroskoopin vieressä kuin kumisaappaat jalassakin. ”
”Ah, mä voin hyvin kuvitella sut kumisaappaat jalassa”, Nora naurahti ja osoitti sitten sanansa Leolle: ”Teillä ei vissiin ole naisia ihan valittavaksi saakka tietokoneiden seassa.”
Linnea ehti avaamaan suunsa ensin: ”Ei, ja nekin mitä se on sieltä löytäny on olleet kukin toistaan sekopäisempiä. Mun veljellä ei aina ole ollut mikään loistava arviointikyky kumppania valitessa.”
”Mitenkäs sulla sitten?” Nora kysyi.
Linnea ei vastannut mitään, tyytyi vain kohauttamaan harteitaan ja nakkasi vielä yhden kiven mereen.
Leo seurasi sen lentokaarta ja tajusi, ettei muistanut Linnean koskaan seurustelleen vakavasti. Ei Linnea mikään ruma ollut. Pitkä, suorastaan laiha ja vaalea kyllä. Ei mitenkään eksoottinen, muttei todellakaan ruma. Lisäksi niin mutkaton, että sai seuraa halutessaan mistä vain. Leo tiesi, että yksi hänen parhaista opiskelukavereistaan oli yrittänyt lämmitellä Linneaa jo ainakin vuoden päivät, mutta tyttö oli sujuvasti kiertänyt kaikki lähestymisyritykset. He asuivat samassa kaupungissa, näkivät toisiaan usein, ja suulas sisar kertoi hänelle miltei kaiken muun, mutta pysyi hyvin vaitonaisena rakkauselämästään.
Mietteiden kohde herätti itse hänet ajatuksistaan koluamalla kylmälaukusta oluttölkin.
”Mitä me muuten tehdään huomenna?” Linnea kysyi tölkkiä avatessaan. ”Haluatteko te lähteä sinne laventelipeltojen suuntaan, vai?”
”Miksipä ei”, Leo totesi, ”eteneepähän matkanteko, meillä on vielä useampi sata kilometriä edessä ennen kuin päästään länsirannikolle saakka.”
Nora nyökkäsi suunnitelmalle hyväksyvästi, ja Leo oli jo nyt miltei harmissaan siitä, että joutuisi matkan päätteeksi eroamaan tämän seurasta.
Kuva: Jacek Malczewski / Wikimedia Commons
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti