- - -
Prologi - Freija
Olen mäkin mytologiani lukenut. Kreikkalaiset ja roomalaiset, intialaiset tarinat kaikkine tuhansine jumalineen, kelttiläisiä sotaretkiä, viikinkejä ja Kalevalaa. Naiset niissä tunnutaan laitettavan aina kolmeen eri kastiin: joko ne ovat elämän antajia, niin saamarin kauniita, täydellisiä ja hyveellisiä, tai sitten syöjättäriä. Naisia edestä, käärmeitä takaa. Kuiskailevat miesten korviin viedäkseen ne turmioon. Kolmantena sorttina ovat tuhoavat naiset. Tökkäävät sormensa soppaan ja sekoittavat vähän saadakseen kaaoksen aikaan. Jos ei ole helppoa olla nainen, niin ei ole helppoa olla jumalattaren läheisyydessäkään.
Mun lemppari niissä taruissa on kuitenkin aina ollut Freija. Freija, Valfreyja, Vanadís.
Kaunein ja halutuin jumalattarista, rakastettu, kevytkenkäinen, kumppaneita joka sormelle. Korujen perään kuin korppi kerrassaan. Samalla myös noita ja sodan jumalatar, oman tuonpuoleisensa Fólkvangrin hallitsija ajamassa jättimäisten kissojen vetämissä sotavaunuissaan tantereita, vieden sotilaiden sieluista ne puolet jotka eivät kuulu Valhallaan.
Huima nainen.
Olisin kovin mielelläni ollut Freija.
* * *
- - -
Kuva : Wikipedia Commons
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti