”Ota nyt vielä yks voileipä, kasvava poika tarvihtoo energiaa”, mummo usutti.
Hän kätki hymynsä ja kieltäytyi kolmannen kerran. Enää hän ei kasvaisi kuin leveyssuunnassa, ja se olisi väistämätöntä jos hän kävisi mummon luona useammin.
”Mittee työ niin kauas lähettä? Eikö tuota olis Suomessai näkemistä vaekka kuinka?”
”Olishan sitä varmaan, mutta Linnea halusi, ja onhan se kiva käydä katsomassa muutakin kuin Suomea. Eikä me sitä paitsi edes mennä kovin kauas, eri asia olis jos jonnekin Amerikkaan.”
”Ameriikkaan... miten työ ees saisitta sen auton rahattua Ameriikkaan?”
Huokaus. ”En minä tiedä. Laivalla, kai. Niin kuin Ruotsiinkin. Me lähdetään huomisaamuna.”
”Millonkas työ meinaatta tulla takasin?”
”Jaa-a, joskus ensi kuussa varmaan, kunhan siltä tuntuu. Ei meillä mitään aikataulua ole.”
Mummo tuhahti. Tuhahdus, joka kertoi sen, ettei tämä oikein hyväksynyt löyhää matkasuunnitelmaa, mutta oli jo luovuttanut kun ei näyttänyt onnistuvan kääntämään lastenlastensa päätä. ”Muista nyt aenakin vanhempana ja viksumpana kahtoo sen siskos perrään, se on niin huithapeli että unohtuu vielä jonnekin kun viet sen niin kauas.”
Hän ei voinut olla nauramatta ääneen. Linneasta ei tosiaankaan tiennyt mitä tämä saisi päähänsä. ”Katson, katson. Kiitos muuten kahvista ja kakusta... ja tuota, voileivistä.”
***
Auringonpaiste taisteli tuulenhujakan kanssa heidän kiivetessään portaita ylöspäin, laivan kannelle saakka. Se sekoitti Linnean vaaleat hiukset ja sai kiljahtelevat lokit leijumaan miltei paikoillaan, vastatuulessa. Hän istui nauttimaan auringosta Linnean kiertäessä tutkailemassa kantta ja ympäröiviä maisemia, hymyillen kaikelle ja kaikille. Avatessaan silmänsä hän huomasi sisarensa kauempana, juttelemassa punaiseen mekkoon pukeutuneen tytön kanssa. Kovin Linnean tapaista, tämä onnistui hankkimaan seuraa mistä tahansa, varttitunnissa. Uteliaana hän asteli lähemmäs ja tutkaili nuorta naista. Tumma, suora ja kiiltävä tukka oli leikattu melko lyhyeksi, sellaiseksi joka ylsi juuri leuankärkeen saakka. Se oli vedetty pois silmiltä kahdella vaaleanpunaisella hiuspinnillä, mikä antoi olemukseen hieman pikkutytön vivahteita. Silmät olivat tummat, yhtä tummat kuin hiuksetkin ja hänestä tuntui että niillä näki ajatuksiin saakka. Ilmassa leijui jotain sähköistä ja hän ei voinut olla värähtämättä.
Tyttö loi häneen terävän katseen huomatessaan olevansa tarkkailtuna ja sai Linnean kääntymään. ”Aijoo, tuo tuossa on mun isoveli. Se, jonka autolla me ollaan liikkeellä,” tämä selosti, ja vaihtoi sitten selostuksensa kohdetta: ”Tässä on Nora. Sekin on matkalla Ranskaan, eikös niin?”
”Joo,” Noraksi esitelty vastasi, ”lounaaseen, Bordeaux’n lähelle, mulla on siellä sukua. Isoisä etenkin.”
”Millä sä matkustat? Junalla vai?” uteli Linnea.
”Ajattelin liftata. Ei mulla kiire ole. Menen junalla sitten jos matkanteko ei etene ollenkaan. Mut hei, mä taidan mennä etsimään itselleni jotain syötävää, jotten kuolen nälkään. Mä varmaan näen sua... teitä vielä ennen kuin ehditään Tukholmaan saakka.”
Noran poistuessa paikalta Linnea katseli tovin tämän selkää ja käänsi sitten katseensa suoraan veljeensä. Silmissä kimalsi idea, jota ei ollut vaikea tunnistaa. Hän pudisti päätään. Ei tulisi kysymykseenkään.
”Noh, ainakin joksikin matkaa”, tyttö sanoi, ”Kai sinne autoon nyt mahtuu. Se vaikuttaa ihan kivalta tytöltä. Tai ei ainakaan miltään kirvesmurhaajalta.”
Kyllä hän Linnean ’ihan kivat tytöt’ tiesi, samanlaisia tuulispäitä kuin hänen rakas siskonsakin. Kahden sellaisen kanssa reissaaminen veisi hänet takuuvarmasti mielenhäiriöön. ”Ei. Autoon ehkä mahtuu, mutta mihin me se yöksi laitettais? Luuletko sä muka, että se suostuis nukkumaan mun kyljessä kiinni?”
”Ei ehkä sun, mutta kyllä munkin vieressä saa nukkua.”
”Niin aina. Mutta ei onnistu, Linnea. Mä lupasin matkustaa sun kanssa, en sun ja jonkun... jonkun randomin.”
Linnea tuhahti, ihan samalla tavalla kuin mummo silloin kun ei ollut tyytyväinen asioiden saamaan käänteeseen, ja jätti hänet mielenosoituksellisesti yksin mennäkseen kurkkimaan laivan partaan yli, sen mereen piirtämiä kuohuja.
Hän huokaisi syvään. Linnea käyttäisi kaiken mielikuvituksensa kääntääkseen hänen päänsä niiden muutamien tuntien aikana jota matkaa olisi edessä.
***
Osa III - Lilith ja Nea
Kuva: Ed Merritt, CC BY-NC-ND 2.0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti