Satunnainen kesäruno kuustoista

Runotorstai on vielä kesälaitumilla, mutta osallistun jo. Syyskuun alussa unohdan kuitenkin.

Minulla ei ole tällä hetkellä mitään kunnollista suomenkielistä kesäkirjallisuutta. Itse asiassa minulle ei ole mitään kunnollista lukematonta suomenkielistä kirjallisuutta. Se aiheuttaa satunnaisesti karmivia puutosoireita. Aivan pian hyökkään kuitenkin Amazonin kimppuun, älkää huoliko. Pitäisi vain saada päätettyä mitä tilaa.

Runotorstain kesähaasteessa piti siis löytää kesäkirja, valita numero, selata kesäkirjaa numeron osoittamalle sivulle ja laskea niin ja niin mones lause. Minä valitsin numeron 16. Jostain syystä. Se vain sattui tulemaan mieleen.

Blogin hengessä roikkuen valitsin kesäkirjakseni sen missiromaanin joka hyllystä löytyi. Neiti pormestari. Silkkaa harlekiinia. En ole lukenut. Olen yrittänyt kyllä, mutta hirveät kirjoitusvirheet ja se umpikornius saivat hakkaamaan päätä seinään ensimmäisten sivujen jälkeen. Mitäpä sanotte vaikkapa seuraavasta lauseesta, heti ensimmäisellä sivulla: "-Neiti Hunstomper, mies sanoi hidastellen syvällä äänellään, joka kuulosti aivan kypsiltä persikoilta, - - -" 

Tai mitenkäs olisi nelossivun kohokohta: "Kertoi, että hänen paras apuvälineensä seksijutuissa on valkoinen leipä ja majoneesi." (Voisko joku mahdollisesti selittää tän logiikan mulle?)

Entäs tämä, sivulla 6: "Mies sai jälleen kiinnitettyä hänen huomionsa itseensä kohauttamalla toista kulmakarvaansa suorastaan pirullisesti, vetoavasti, mutta hauskasti samalla."

Tuota pidemmälle en päässyt.

* * *

Ainiin, se runo. Kuudestoista sivu, kuudestoista lause.

Entinen vaimo.

Puhelinsoiton jäljiltä 

mielessä kaivo.

Syvin, tummin, vaarallisin

mahdollinen.

Jospa sen avaisin.

Traagillista. Taidankin jättää lukijani jo kuuden rivin jälkeen sietämättömän jännityksen partaalle, avonaisen kaivon ääreen.

Kuva: put the needle on the record, CC BY-ND 2.0